Trailmap-verkkosivu on lähes alusta asti toiminut suhteellisen sujuvasti myös mobiililaitteissa ml. kännyköissä. Uudempien Trailmapin versioiden myötä on tullut hyödynnettyä lähes kaikki oleellinen mitä Applen iOS ja Googlen Android käyttöjärjestelmät tarjoavat verkkosivuille mobiilikäytössä mukaanlukien ns. PWA-ominaisuudet ("Progressive Web Application") joiden avulla verkkosivu-pohjainen palvelu pystyy jäljittelemään aika pitkälle kännykälle erityisesti tehtyä natiivi-sovellusta.  

Applella ja Googlella, erityisesti ensin mainitulla, on kuitenkin syynsä miksi verkkosivu-pohjainen palvelu ei toimi aivan niin hyvin kuin natiivi-sovellus. Pitkälti tästä syystä johtuen joukko Trailmapin käyttäjiä onkin käyttänyt Trailmapin MTB ja 3D MTB karttoja jonkin muun natiivi-sovelluksen (OruxMaps, LocusMaps, Trail Boss, OsmAnd jne.) avulla.

Trailmap syntyi alunperin tarpeesta saada omaan käyttööni poluilla liikkumiseen sovellus joka olisi sovitettu erityisesti Suomeen alueena ja toisaalta omiin mieltymyksiini. Markkinoilla oli kyllä jo silloinkin kattava valikoima mobiili-sovelluksia ja verkkosivuja, mutta kotimaiset olivat lähinnä MML maastokarttapohjaisia eikä niissä ollut kehittyneitä ominaisuuksia kuten reitin piirtäminen polkuja seuraamalla ja ulkomaiset sovellukset taas eivät mitenkään huomioineet paikallisia kartta-aineistoja. Siihen väliin syntyi Trailmap, tavoitteena tarjota parhaat kartat poluilla liikkumiseen Suomessa.

Tätä samaa ajattelua soveltaen lähdin alkuvuodesta 2021 kehittämään Trailmapista natiivi-sovellusta iOS ja Android laitteisiin. Mobiilisovellus ei korvaa Trailmapin verkkosovellusta vaan tulee sen rinnalle: verkkosovellus isolla PC:n tai tabletin näytöllä on parhaimmillaan reitin suunnitteluun ja mobiilisovellus puolestaan sitten navigointiin poluilla.

Sovelluksen ominaisuudet

Sovelluksen keskiössä on edelleen kartta ja tarjolla pääosin tutut kartat Trailmapin verkkosivu-versiosta. Uutta on seuraavat ominaisuudet:

  • Paikannus on aiempaa tarkempi ja nopeampi, näin tuntuu olevan erityisesti Applen puhelimissa
  • Kartan kääntäminen puhelimen kompassisuunnan mukaisesti, aivan kuten suunnistuksessa paperikartallakin tämä helpottaa kartan tulkintaa
  • "Pidä päällä" toiminto: estää näyttöä sammumasta (huom. virrankulutus!), mikä on hyödyllistä jos puhelin on ohjaustangossa navigointia varten
  • Käyttäjän määrittelemät omat kartat (=tiilipalvelimet), normaalien OSM-tyyppisten web map / "slippy map" karttojen lisäksi tuki on WMTS-kartoille (vaatii hieman kuitenkin osaamista) ja WMS-kartoille
  • Oman reitin tallennus

Reittijälkien osalta tuetaan sekä GPX-tiedostoja (myös POI:t eli GPX "waypoints" tuettu) ja Trailmap-reitin jakoa. Jälkimmäinen lienee nopein tapa siirtää tietokoneella suunniteltu reitti puhelimeen: valitsee tietokoneella reitin jaon ja sitten siirtää puhelimeen www-linkin (esim. email, Whatsapp, Macilla toimii hienosti kopioi-siirrä laitteiden välillä, jne.) jonka voi suoraan klikkaamalla avata sovellukseen puhelimessa.

Kartat

Uuden sovelluksen karttanäytön toiminta on toteutettu niin, että se toimisi mahdollisimman hyvin huonollakin tai jopa täysin ilman kännykän verkkoyhteyttä metsässä, mutta kuitenkin näyttäisi aina tuoretta karttadataa ja ei silti vaatisi käyttäjältä mitään erityisiä toimenpiteitä offline-karttojen hallinnan yms. kanssa. Tälläistä yhdistelmää vaatimuksia ei ole aivan helppo toteuttaa, mutta useamman viikon sovelluksen virittelyn jälkeen uskoisin että aika lähelle on päästy.

Sovellus tallentaa automaattisesti kartan katseltuja osia (ns. "karttatiiliä") välimuistiin jossa ne pysyvät tallessa aina niin pitkään kunnes käyttäjä ne erikseen poistaa tallennustilasta (tämän voi tehdä mm. "Asetukset" sivulla). Näin jos ennen lenkille lähtöä selailee karttaa tulevan lenkin alueelta haluamallaan zoom-tasolla niin saa automaattisesti karttatiilet talteen ja pärjää lenkillä ilman verkkoyhteyttä.

Kartan osia voi hakea myös offline-sivulla talteen välimuistiin etukäteen jos tiedossa on että mobiiliverkon signaali on huono siellä minne lenkki suuntautuu. Offline-sivu löytyy kartta-sivun kartan valinta ikkunasta painamalla kartan nimen oikealla puolella näytön laidassa olevaa "väkästä".

Offline-kartan lataus: valitse ladattava alue siirtämällä ja zoomaamalla karttaa

Välimuistissa olevia karttatiiliä uudistetaan tarvittaessa jotta käytössä on uusin karttadata, esim. OpenStreetMap:iin merkityt uusimmat polut Trailmapin MTB kartalla. Uudistaminen tapahtuu aina kun karttatiiliä katsotaan ruudulla: sovellus tarkistaa tällöin onko aika uudistaa karttatiili ja tarvittaessa hakee sen karttapalvelimelta. Uudistamisen voi tehdä myös offline-sivun avulla.

Kartan valinta sivulta voi myös kytkeä erikseen päälle "offline-tilan", tällöin sovellus ei edes yritä hakea karttapalvelimelta uusia karttatiiliä. Tästä on hyötyä silloin kun liikkuu seudulla jossa mobiiliverkon kuuluvuus on todella heikko, puhelimen virtaa säästyy kun se ei turhaan yritä hakea karttatiiliä karttapalvelimelta.

Suurimmalle osalle käyttäjiä tämä kaikki tapahtuu huomaamatta ja automaattisesti, mutta kartoittajien on hyvä ymmärtää miten sovelluksen välimuisti toimii. Työlistalla on ainakin yksi idea vielä: automaattinen karttatiilien haku välimuistiin kartalle avatun reittijäljen varrelta.

Oman reitin / lenkin tallennus

Tarkoitus ei ole korvata Stravaa, Garminia, Suuntoa tms. vaan tarjota helppo keino tallentaa oma lenkki, jotta näkee kuljetun matkan, ajan ja keskinopeuden. Tallennetun lenkin voi myös jakaa Trailmap-jakona muille helposti. Myöhemmin tulee toiminto jolla lenkin voi myös tallentaa GPX-tiedostoksi myöhempää omaa käyttöä varten, nyt sen toi tehdä niin että jakaa lenkin Trailmap-jakona itselleen ja avaa jaon Trailmap-verkkosovelluksessa jossa sen voi tallentaa GPX-tiedostoksi.

Lisäksi lenkin tallennus piirtää kartalle kuljetun reitin punaisena reittijälkenä mikä helpottaa monasti kartan tulkintaa. Edelleen lenkin tallennus myös huolehtii siitä että tarkka paikannus on aina tarvittaessa välittömästi saatavilla. Näistä syistä johtuen lenkin tallennus kannattaa muulloinkin kuin vain jos on tarve saada reitti tallennettua myöhempää käyttöä varten.

Verkkosivut

Verkkosivut-toiminnon avulla voi näyttää verkkosivu-pohjaisia karttoja

Verkkosivut-toiminto voi tuntua ensin hieman oudolta: miksi sovelluksessa pitää olla oma sisäänrakennettu "verkkoselain"? Idea selvinnee valmiiksi asennetun Strava-heatmap sivun myötä. Sen kun avaa ja kirjautuu sisään Strava-tunnuksillaan niin saa näkyviin tutun Strava-lämpökartan. Ja kun sitten painaa sovelluksen oikean yläkulman "soita"-näppäintä (kolmion muotoinen) niin näkyviin tuleekin lämpökartan pohjalle Trailmapin 3D MTB kartta. Sitten vain paikannus (huom. Stravan, ei Trailmap-sovelluksen) käyntiin ja on erittäin sujuvaa käyttää rinnan Trailmapin omia karttoja Stravan tarkimman lämpökartan kanssa. Stravan kanssa se erityinen juttu on tuo "soita"-näppäin joka ajaa vastaavan bookmarklet-tyyppisen ns. injektoidun javascript-koodipätkän kuin Trailmapin verkkosivulla on tarjolla, mutta natiivi-sovelluksella käyttökokemus on vain parempi (ja samaa ei ole edes tarjolla puhelimen verkkoselaimessa).

Sama rinnakkaisuus toimii vaikka niin että verkkosivu-ikkunassa pitää Ylläksen (https://infogis.fi/yllas) latu- tai maastopyöräreitti-kartat (pitää olla maksettu versio jotta saa kaikki ominaisuudet). Verkkosivuja saa määritellä itse samoin kuin karttoja (tämä löytyy asetukset-ikkunasta). Huom. Verkkosivut toiminto pitää erikseen aktivoida Asetukset-sivulta.

Mitä seuraavaksi?

Nyt kun sovelluksen runko on valmiina niin uusia toiminnallisuuksia saa suhteellisen kivuttomasti lisättyä. Sovelluksen rungon rakentamisessa pääsi hyödyntämään Trailmapin-verkkopalvelun kehittämisessä maksetut oppirahat ja runko on siten selvästi verkkosivu-versiota kehittyneempi tukien nopeampaa uusien toiminnallisuuksien kehittämistä.

Omalla työlistalla on ideoita melkoinen nippu, osa suoraviivaisempia "kopioi verkkoversiosta" kuten esim. toistaiseksi puuttuva oman reitin piirtäminen ja osa aivan uuteen suuntaan palvelua vieviä. Näin kesäkaudella tosin Trailmapin kehittämiseen liikenevä aika on hieman ns. kortilla kun pitäisi ehtiä itsekin ulos lenkkeilemään joten lupauksia uusien toimintojen aikataulusta ei parane antaa.