Sähköavusteisten polkupyörien ensimmäinen aalto helpotti arkipyöräilijöiden elämää ja toi myös poluille uusia harrastajia niistä jotka eivät olisi ilman avustusta kokeneet mielekkääksi polkujen teräviä ylämäkiä, juuria & kiviä ja huonommin rullaavaa alustaa. Toisessa aallossa sähkön löysivät sitten alamäkiin ja vauhtiin hurmaantuneet maastopyöräilyn aktiiviharrastajat - kun avustus muutti tasamaan alamäeksi niin vauhdit kasvoivat tasolle joka teki ajamisesta tälle harrastajaryhmälle mielenkiintoisempaa.
Onko kolmas aalto sitten niitä maastopyöräilyn harrastajia joilla kestävyysliikunta on keskeinen syy harrastaa ja siten sähköavustus ei tähän asti ole ollut erityisen kiinnostavaa tai jopa ollut suoraan vastaan arvostuksia? Tunnustan itse kuuluvani tähän viimeiseen ryhmään ja siksi ajatuskin "avustuksesta" on ollut lähes samassa kategoriassa rollaattorien yms. kanssa - niiden aika tulee sitten joskus kun omat jalat eivät enää jaksa. Ajatteluun lienee merkittävästi vaikuttanut se, että omassa viiteryhmässä ("kuplassa") ei sähköpyöriä ole vielä näkynyt käytännössä ollenkaan.
Sähköläski talvella
Onneksi perheen parempi puolisko oli avarakatseisempi ajattelussaan ja oli jo hetken kiikaroinut mahdollisuutta testata sähköpyörää maastoajossa. Sopiva tilaisuus tuli kun suuntasimme hiihtolomalle Ylläkselle jossa talvisin on erinomaisen laaja talvipolkuverkosto. Vaimo kokeili normaalilla läskipyörällä ensimmäisenä päivänä mutta hitusen haastavat olosuhteet tekivät lenkistä sekä lyhyen että hieman turhauttavan raskaan - hiihtolomalla kun eri lajeja tulee joka päivä harrastettua lukuisia tunteja niin jalkojen rasituksen kanssa pitää olla normaalia varovaisempi.
Toisesta päivästä eteenpäin vaimolla oli sitten sähköläski alla ja minulla luomuläski. Avot! Useamman tunnin yhteinen lenkki ei ollut ainoastaan mahdollinen vaan myös mielekäs molemmille kun sähkö tasoitti erot ajotaidoissa ja kunnossa. Vauhti oli etenevää ja kumpikin pääsi myös hieman niskan päälle eri osissa reittiä joten meno oli tasapuolista eikä vain niin että toinen himmaili aina toisen takia.
Vaimo valitteli että vaikka sähkö antoi niin myös ottikin: polkeminen ei ollut niin luonnollisen tuntuista enää, pyörä tuntui paikoin raskaalta tankilta ja kuntoilun kannalta hän tunsi olevansa paikoin enemmän "vapaaratsastaja". Kävin myös itse kokeilemassa oman lenkin tuolla Rockmachinen (Shimano E8000 moottori) sähköläskillä ja olihan se veikeätä vetää "turbolla" ylös ylämäkiä vauhdilla, mutta kieltämättä fillari ei eco-moodissakaan (jossa avustus on vähäisin) antanut samaa fiilistä kuin luomulla ajaminen ja ilmassa ei todellakaan ollut mitään "rakkausta ensisilmäyksellä" fiilistä.
Kesäpoluille kevytsähköllä
Kaikesta huolimatta tuosta kokemuksesta jäi kuitenkin päähän kytemään molemmille kiinnostus sähköön ja kun kelit etelässä Tampereella muuttuivat kesäisemmiksi niin kävin Signaturesta hakemassa testiajoon Specializedin Levo SL:n. Levo SL on tyypillisen sähkö-maastopyörän ja luomupyörän välistä: moottoriltaan huomattavasti heikompi kuin normaali sähkis mutta vastaavasti kevyempi ja poljintuntumaltaan suhteellisen luonnollisen tuntuinen. Olin tähän vaihtoehtoon päätynyt sillä ajatuksella että hankinnassa on nimenomaan pyörä joka tasoittaa puntit yhteislenkeillämme eikä se vahvin ja isoakkuisin sähkömopo jolla pääsee kaahaamaan isoa kovaa poluilla ja ylämäkiin.
Ajatus oli myös itse silloin tällöin käydä kevyempiä lenkkejä tekemässä sähkön avustamana, jolloin vauhdit olisivat reippaampia ja voisi ajaa haastavampaa polkua kuin mikä on mielekästä luomuna omalla täysjoustolla. Tai sitten satunnaisemmin voisi käydä rälläämässä vauhdikkaampia lenkkejä joissa kuskin koko kroppa ja nuppi saa aivan erilaista ärsykettä kuin luomulla ajaessa.
Testilenkkejä kertyi sekä yhdessä että erikseen ajaen ja kokemuksen karttumisen myötä aika nopeasti vahvistui ajatus että huolimatta pyörän kohtuullisen kovasta hinnasta sähkö toisi etenkin yhdessä harrastamiseen niin paljon lisää että investointi kannattaa. Yhteislenkkimme muuttuivat aivan erilaisiksi kun sain itse luomuna ajaa normaalia, tai usein itseasiassa hieman sitä kovempaakin, ajovauhtiani, poluiksi valikoitui aikaisempaa teknisempiä polkuja, matkat pitenivät ja retket suuntautuivat aivan uusiin maisemiin - aiemmin reittivalintoja ja lenkkivauhtia kun oli rajoittanut merkittävä ero kunnossa ja ajotaidoissa, joka oli ajan myötä johtanut siihen että yhteislenkkeily oli rajautunut suhteellisen pienelle joukolle helppoja tuttuja polkuja jossa eteneminen yhdessä oli mielekästä molemmille.
Polkujen lisäksi Levo lähti mukaan myös soratieajoihin ns. gravel-lenkeille, joissa itse ajoin gravel-fillarillani ja Levo pysyi hyvin mukana kun lenkin teemana oli kevyt retkeilyajo peruskestävyys-tehoilla. Reippaammassa ajossa ongelmaksi tulisi nopeasti 25kmh rajoitus sähköpyörän avustuksella. USAssa taitaa tuo raja olla 32kmh ja se sopisi kyllä mielestäni paremmin myös tänne Eurooppaan.
Levo SL - kevyesti avustettu
Levo SL:n luonne kevytsähkö-pyöränä valkeni pikkuhiljaa kokemuksen karttuessa ja tykästyimme molemmat siihen niin että aiemmin suunniteltu toinen kokeilu täysitehoisesta sähkömaasturista jäi sitten kokonaan tekemättä.
Mitä kevytsähkö sitten on ja mitä ei?
Ensinnäkään Levo SL kevytsähköllä ei kiidetä ylämäkiä rallatellen vain kevyesti painetta polkimiin antaen. Vääntöä on 35Nm kun täysitehoisissa sähköpyörissä on 60-90Nm. Tasamaalla poluilla tuo ero ei niinkään tunnu, mutta jyrkissä ylämäissä kylläkin - ylämäet pitää polkea ja vauhti on siltikin lähempänä erittäin kovakuntoisen luomukuskin vauhtia kuin sähkömopoa. Tunnustan että välillä omilla lenkeillä olisi ollut kiva kiitää ylämäkiä hieman lujempaakin, tosin yhteislenkeillä vaimon vauhti ylämäissä oli ns. aivan "riittävää".
Samoin vaativilla poluilla ajamisessa on paljon luomupyörämäisiä vaatimuksia ajotaidoille ja osin kunnollekin, siinä missä täystehoisella sähköpyörällä pääsee aloittelijakin paljon helpommalla.
Kevytsähkön akku on huomattavasti täysitehoisen sähköpyörän akkua pienempi, suosien siten kaiken aikaa pienemmän sähköavustuksen käyttöä jotta akun toimintamatka on riittävä.
No miksi ihmeessä sitten kevytsähkö jos siinä on kaikki nämä "huonot" piirteet? Kaikki pyörät ovat kompromisseja eri ominaisuuksista ja yllämainittujen huonojen piirteiden / vajeiden vastapainona on sitten paljon hyvää: kevytsähkö on selvästi täysitehoisia kevyempi 16 - 19kg haarukassa mallista riippuen kun täysitehoiset painavat keskimäärin 22 - 26kg (erikseen sitten halvemmat "kiinanihmeet" jotka painavat vielä enemmän). Kevytsähkön sähköavustus on siinä määrin luonnollisen tuntuinen että pyörää polkee mielellään ja kun moottori on pois päältä (esim. yli 25kmh nopeuksissa) niin se ei juurikaan vastusta normaalia polkemista.
Kuten kevytsähkön mainospuhe kuuluu "Vahvempi versio sinusta" eli luomupyörää hieman painavampi mutta vastaavasti myös jousitukseltaan ja renkailtaan kyvykkäämpi pyörä joka antaa tavalliselle harrastajalle erittäin kovakuntoisen polkijan voimat "jalkoihin". Koska polkea pitää itsekin niin ei ole mahdollista polkemisessa lintsata kuten täysitehoisella sähköpyörällä ja poluilla ajaminen vaatii samankaltaista taitoa kuin luomupyörällä eteneminen kun moottorin väkivahva vääntö ei pelasta vaativissa maastonkohdissa samalla tavalla kuin täysitehoisella.
Täysitehoisellakin sähköpyörällä ajotaidot ja kokovartalon kunto pääsevät kyllä kovaan testiin kun ajetaan kovaa vauhtia poluilla, mutta laji on silloin eri ja vaikutukset kestävyyskuntoon eivät painotu enää jalkojen lihaksistoon vaikka sykkeet ovatkin tyypillisesti korkeat. Tässä moni sähkäreillä pelkästään ajanut tekee virheen olettaessaan että sykkeet kertovat suoraan vaikutuksen kestävyyskuntoon ja että harjoitusärsyke olisi siten sama kuin luomupyörällä. Sykkeet reagoivat moniin muihinkin tekijöihin kuin lihasten rasitukseen, mikä on helppo todeta vaikka jännittävissä tilanteissa joissa sydän lyö "tuhatta ja sataa" vaikka istuisi paikallaan penkillä. Vähänkään syheröisimmillä metsäpoluilla vauhdikkaasti (täysitehoisella) sähköpyörällä ajaessa polkeminen on myös aika purskeittaista joka ei kehitä kovinkaan tehokkaasti kestävyyskuntoa - sama ilmiö on myös luomupyörällä kun polku on tarpeeksi tekninen, mutta sähköpyörällä tuo ilmiö vain korostuu. Väsy kyllä tulee, mutta itsensä väsyttäminen kuormittamalla lihaksia toistuvilla piikkikuormilla ei ole sama asia kuin tuottava kestävyyskunnon harjoittaminen.
Summa summarum: jos poluilla pitää päästä niin kovaa kuin mahdollista enduro / bikepark -henkeen tai mahdollisimman kevyesti niin kevytsähkö on väärä väline ja täysitehoinen sähköpyörä on parempi valinta. Vaikka sitten niin että on erikseen luomupyörä(t) ja täysitehoinen sähköpyörä joilla molemmilla ajaa erilaisia lenkkejä eri harjoitusvaikutuksineen. Mutta kevytsähkö on mielekäs valinta ainoaksikin pyöräksi jos harrastamisessa kuntoilu on keskiössä ja vaikka vauhtia saa poluilla olla "sopivasti" niin kiinnostus ei kohdistu siihen aivan kovimpaan vauhtiin missä vaaratekijätkin kasvavat merkittävästi. Samoin jos pääasissa ajaa porukoissa joissa hyväkuntoisia luomupyöräilijöitä niin kevytsähkö on mielekäs valinta.
Kohdistui kiinnostus sitten täysitehoiseen tai kevytsähköpyörään, tahi fat / etujousitettu / täysjousto -maasturiin niin kaikkien hieno puoli on siinä miten ne avaavat monelle harrastajalle, eikä vain aloittelijoille tai sähköpyöräilyn myötä lajiin tulleille, mahdollisuuden merkittävästi laajentaa reviiriä: enemmän polkuja, vaativampia polkuja ja pitempiä retkiä. Tästä syystä uskon että sähköpyörät löytävät tiensä myös kuntoilu-orientoituneiden harrastajien talleihin, merkittävästi tavallisia etujousitettuja maastopyöriä kalliimmat hinnat toimivat toki merkittävänä hidasteena.