Vuokrasimme perheen kanssa kesämökin pariksi viikkoa heti juhannuksen jälkeen. Paikka oli vain reilun 20 minuutin automatkan päässä kotoa, Kangasalan ja Valkeakosken välissä Roineen rannalla Kaarina Maununtyttärentien varrella. Vaikka oltiin näin lähellä kotia niin tuolta alueelta en juuri tuntenut muuta maastopyörällä ajettavaa kuin hienon Pirkan Taipaleen (= Pirkan Hölkän) reitin ja satunnaisia polkuja ns. Roineen kierrokselta Valkeakosken kulmilta.

Maastofillari lähti mukaan, joten ennen loman starttia aloin ihmetellä aluetta tarkemmin Trailmapin avulla.

Polkupitoisuus heti mökin lähellä ei näyttänyt lupaavalta, mutta tilanne ei ollut lenkkeilyn suhteen toivotonkaan metsäautoteiden ja niitä länsi-itä suunnassa yhdistävien polkupätkien ansiosta joiden avulla pääsisi mökiltä ajelemaan Pirkan Taipaleen reitille Rutajärvelle ja sitä pitkin etelään Valkeakoskelle jossa olisi tarjolla mm. mainio Lotilanjärven kierto.

Seuraavaksi otin Trailmapista kartan lisätasoksi Stravan pyörä lämpökartan joka lähinnä kertoi että mökin länsipuolella olevia metsäautoteitä eikä niitä yhdistäviä polkuja ole paljonkaan ajettu. Stravan tarkka lämpökartta onneksi näytti että olihan niillä kuitenkin ollut jonkinverran liikennettä ja kun olin ensin reittiä suunnitellessani ehtinyt ihmetellä yhtä kinkkistä länsi-itä siirtymään tarvittavaa osuutta niin lämpökartta antoi vinkin että yhden metsäautotien päätepisteestä voisi päästä toisen päätepisteeseen, ilmeisesti tunkaten lyhyesti metsän läpi kun polkua ei ainakaan kartalla näkynyt. Mutta koska siitä oli lämpökartan mukaan jonkinverran kuljettu niin ei se toivotonkaan pusikkopätkä ilmeisesti ollut.

Tuossa ei ollut polkua kartalla alunperin, mutta polkuhan sieltä löytyi ja lisäsin sen kartalle lenkin jälkeen
Kaikkia ylläolevan kartan polkuja idästä länteen Rutajärven rantapolulle oli Stravan tarkan lämpökartan mukaan liikennöity fillarilla jonkin verran

Parin viikon mökkeilyn aikana tuli ajettua alueella erilaisia ja erimittaisia reittejä. Kun omiin ajoihin per päivä allokoitavissa oleva aika oli suht rajallinen ja vaihteli reilun tunnin ja reilun kolmen tunnin välillä, niin Trailmap mahdollisti mökkitouhujen lomassa tehdyn reittivaihtoehtojen hahmottelun ja lopullisen tarkan reittisuunnittelun, jonka tuloksena syntyneen reittijäljen sitten siirsin Garmin Edge 830:een. Reittijäljen avulla ja Garminin MTB Map taustakartan tukemana kulloisenkin päivän lenkki sujui reippaasti ajaen ilman turhia taukoja, ihmettelyjä tahi harhaanajoja.

Jollekin toiselle sopii / on mahdollista retkihenkinen jonkin alueen tuntikausien koluaminen jossa välillä ajetaan, välillä tunkataan ja välillä paistetaan makkaraa kun nuotiopaikka osuu eteen. Itse arvostan taas sitä että pääsen ajamaan päivän mieltymysten mukaisella syketasolla, suurinpiirtein perheen kanssa sovituissa aikaraameissa pitäytyvän lenkin johon saan kuitenkin mahdutettua mahdollisimman paljon minulle uusia polkuja, muita metsäuria ja mahdollisia alueen nähtävyyksiä - silloin lenkin etukäteissuunnittelu on lähes välttämätön huvi ja OpenStreetMapista ("OSM") Trailmapin avulla löytyvät kulloisenkin ajomaaston polut ajettavuuden osalta luokiteltuna on todella iso apu. Tälläkin mökkiretkellä oli hieno juttu että polut löytyivät näinkin kattavasti OSM:stä ja myös niiden ajettavuuden väriluokittelu oli hyvin kohdillaan.

Koska hyödyin jälleen kerran muiden aiemmasta kartoitustyöstä niin oli hienoa päästä myös itse laittamaan hyvä kiertämään merkitsemällä se ym. kartasta puuttunut reilu 100m polunpätkä. Äkkiä ajatellen ei tunnu suurelta kontribuutiolta, eihän tuo polun lisääminen OSM:ään ottanut aikaa lenkin jälkeen edes kahta minuuttiakaan, mutta juuri näistä pienistä teoista polkukartta rakentuu. Tälläkin lomalla omien ajojen kannalta kriittisiä metsäautoteiden välisiä yhdyspolkuja oli kartalla noin 4-5 kappaletta, mutta juuri ne mahdollistivat huimasti monipuolisempien reittien suunnittelun kun mikä olisi ollut mahdollista ilman niitä.

Tässä on OSM:n iso ero netin reittipalveluihin: reittejä ei ole niihin oikein mielekästä jakaa jollei niissä ole jotain erikoista, muuten reittipalvelut "tukehtuvat" kasvavaan listaan harrastajien "tavallisia" lenkkejä. OSM:ään sen sijaan voi kontribuoida aina suht huoletta jos on jotakin lisättävää tai tarkennettavaa, vaikka se yksi pieni polunpätkä. Karttapalvelun arvo kun kasvaa kumulatiivisesti jokaisesta näistä lisäyksestä.

Jos olet jo hyötynyt Trailmapin (tai muun sovelluksen) avulla OSM:n poluista niin pistäppä harkintaan josko jossakin välissä käyttäisit tunnin tai pari OSM:n alkeiden opiskeluun ja pääset sen jälkeen laittamaan hyvän kiertämään. Kun nuo alkeet on hallussa niin yksittäisten polkujen lisääminen tai muokkaaminen ei tosiaan ota keskimäärin tuota muutamaa minuuttia enempää aikaa. Perusoppimäärä kartoituksesta löytyy täältä >.