Fillaroinnin hienoimpia juttuja on se, että vaikka uutta jopoa, tai edes uusia osia siihen, ei ole varaa ostaa joka lenkille, eikä myöskään kovin usein pääse / ehdi matkaamaan harrastamaan jonnekin kauas, niin silti voi joka lenkille viritellä uuden reitin, ja siihen yllättävän usein myös itselle täysin uusia paikkoja, teitä ja polkuja, tuomaan tekemiseen kaivattua vaihtelua ja virikettä.
Trailmap sai alkunsa maastopyöräilevän harrastajaporukan tarpeesta saada lähiseudun ajamiseen kelpaavat polut kartoitettua ja luokiteltua niin että reittiä suunnitellessa olisi tarjolla mahdollisimman laaja kattaus ajamiseen kelpaavia polkuja ja tiedossa myös mitkä polut ovat sileätä helppoa neulaspolkua ja mitkä vaikeita isoja juurakoita & kivenmurikoita täynnä olevia "röllipolkuja". Tästä Trailmapin käyttö laajeni luontevasti maastopyöräilijöistä muihin poluilla liikkujiin, erityisesti polkujuoksijoihin mutta myös retkeilijöihin.
Kun allekirjoittanut sitten useamman vuoden tauon jälkeen palasi gravel-pyöräilyyn (tosin +5 vuotta sitten sitä kutsuttiin vielä cycloiluksi) niin tottakai gravel-reittien suunnitteluun ja sitä tukeviin työkaluihin tuli sukellettua samalla innolla kuin polkupuolella. Olin olettanut haastetta helpommaksi kuin maastopyöräreitin suunnittelu, mutta luulo ei ollut tässäkään tiedon väärti. Trailmap ei ole vielä Grailmap, mutta ensimmäisiä varovaisia askeleita sinne suuntaan on otettu uuden karttatyylin myötä.
Miten muka gravel-reitin suunnittelu on vaikeata - sen kuin lähtee sorateille ajamaan? No kyllä insinööri osaa siitäkin tehdä monimutkaisen optimointiprobleemin...Reitillä pitäisi olla pääasiassa nopeahkoja hyväpohjaisia väyliä mutta hienoissa & vaihtelevissa maisemissa, mieluiten luonnon keskellä mäntyvaltaisissa kangasmetsissä ja pitäisi olla mutkaa & syheröö, paitsi jos kuljetaan idyllisten peltojen keskellä niin sitten tie saa jatkua suoraan kohti horisonttia. Soratiet ei saa olla mitään tylsiä leveitä valtateitä, mutta toisaalta jättikokoisilla murikoilla pohjustettu metsäautotie tai traktorin pusikoitunut & pehmeä ura ei ole sekään hehkeätä pitemmän päälle. Jne. jne.
Isot GT-kartasta löytyvät soratiet ei siis nappaa, keskimäärin liian isoja, suoria, autoiltuja ja tylsiä. Toisten reittijälkiä voisi käyttää jos ne kulkisi läheltä omaa lähtöpaikkaa, olisi sopivan mittaisia ja ei menisi niin usein niitä tylsiä teitä mitä nimenomaan ei halua ajaa jne. Kun kriteerit vaan säätää sopivaksi niin saa hyvän tekosyyn omin kätösin lähteä kätilöimään reittiä. Mutta saahan niistä Stravasta, FB:stä jne. napatuista toisten reiteistä onneksi ideoita minne suuntaan lähteä katsomaan reittiä ja usein muutamia herkkupätkiä mukaan poimittavaksi, vaikka hyvin harvakseltaan on tullut suoraan mitään valmista jälkeä ajettua. Omia hyväksi todettuja reittejä voisi ajaa uudestaan paitsi että kyllästys iskee niin nopeasti että hyväänkin reittiin pitää keksiä jotain uutta viritystä joka ajokerralle. Tai sitten useimmiten piirtää kokonaan uusi reitti. Noniin, näin helposta saatiinkin vaikeata.
Gravelkartta
Miltä gravel-reitin suunnitteluun sopivan kartan sitten pitäisi näyttää jotta ylläkuvattu suunnitteluhaaste saadaan hanskattua?
Paperikartan hyvä puoli on (tai oli) se, että siitä sai yhtäaikaa hyvän yleiskuvan ja halutessaan näki kuitenkin yksityiskohtia. Pienellä pään liikuttelulla "zoom" toimi verrattoman käytännöllisesti. Digikartassa halajan samaa: kun katson tarkkaa 32" näyttöäni niin haluan saada sekä yleiskuvan että yksityiskohdat ilman että tarvitsee hiirellä siirrellä kursoria ja naksutella eestaas zoomia. Näin voin hahmottaa nopeasti alueen vaihtoehtoisia reitityksiä. Siksi Trailmapin uusi karttatyyli muutettiin näyttämään kaukaakin katsottaessa fillaroinnin kannalta olennaiset väylät: nopealla silmäyksellä näkee mitkä välit on ajettavissa pienempiä sorateitä / metsäautoteitä pitkin ja mitkä teiden katkokohdat esim. tyypillisesti metsäautoteiden päät olisi ajettavissa tai vähintään tunkattavissa polkua pitkin.
Yleiskuvan täydentäjänä käytän Stravan pyörä lämpökarttaa. Isot "punaisena" hohtavat asfalttiväylät eivät kiinnosta, mutta heikompi punainen / sininen pienemmillä väylillä kyllä - usein on jokin syy olemassa miksi niistä on tullut suosittuja.
Toisaalta jostakin syystä ne metsäautotiet missä ei juuri mitään väriä ole vetävät puoleensa. Ainakin riittävän monta kertaa on tullut opittua että metsät ovat täynnä todella hienoja väyliä joita ei juuri ajeta - porukka kun ilmeisesti hinkkaa paljon toistensa jälkien perusteella niitä samoja tuttuja väyliä uudestaan ja uudestaan...Maastopyöräpuolella tähän on törmännyt selvästi vähemmän: jos jollakin alueella ajetaan ylipäätään maastopyörillä vähänkään enemmän niin lähes kaikkia ajokelpoisia polkuja on keskimäärin myös ajettu ja väylän lämpöjälki korreloi kohtuu usein ainakin jossakin mielessä sen "hienouden" kanssa.
Esteettiset arvot
Kun mahdollisen reitin väylät ja eri osuuksien mahdolliset tarjolla olevat vaihtoehtoiset reittivalinnat alkavat hahmottua niin seuraavaksi tutkaisen nopeasti reitin pääväylät lävitse: näyttävätkö ne kiinnostavalta ajettavalta. Keskimäärin pyrin välttelemään isompia asfaltti- ja sorateitä ja yhtä pykälää pienempien osalta kiinnostaa maisemalliset arvot: jos on autoille tarkoitettu tie niin mennääkö kenties rantamaisemissa tai vähintään peltomaisemissa, pienet metsäautotiet taas yleensä kelpaavat sellaisinaan, niiden mutkittelu ja rauhallinen luonnon keskellä ajelu täyttää laatukriteerit riittävän usein.
Käytännössä kaikki reitittävät (eli saat piirrettyä reitin seuraamaan automaattisesti väyliä) sovellukset käyttävät karttana OpenStreetMap:ia (OSM): Strava, Garmin, RideWithGPS, Komoot jne. jne. Useimmissa näistä sovelluksista ei muita vaihtoehtoja olekaan. OSM on myös yksi Trailmapin kartta-aineistoista. OSM:ssä on todella paljon hyviä puolia, mutta myös muutama iso miinus: Siellä ei ole kaikkia pienempiä teitä, satunnaisia vajeita on jopa isojen kaupunkien reunamilla ja kauempana kaupungeista vajeita on jo merkittävissä määrin. Toisekseen sieltä ei löydy aina maastonlajista merkintöjä, esim. yllä olevassa kuvassa keskimmäisessä OSM-kartassa ei näy mitään tietoa meneekö Teiskon kirkkotie keskellä metsää vai peltoja.
Trailmapissa on nippu erilaisia karttatasoja joita voi nopeasti vaihtaa: 3D kartta on yhdistelmä OSM:ää ja Maanmittauslaitoksen (MML) aineistoa: siinä näkee nopeasti myös ne OSM:stä puuttuvat tiet, missä on peltoa ja missä metsää, ja myös maastonmuodot joka usein kertoo paljon siitä minkä luonteista väylää on odotettavissa: suoraa & laakeeta vai rallirata keskellä metsää. MML:n ilmakuva on peltojen tunnistamiseen myös kelpo apu. Samoin sen avulla voi pienemmistä metsäautoteistä päätellä mitä kokoluokkaa ne ovat: jos ilmakuvassa näkyy selkeä vaalea "juova" niin ovat lähes aina kelpo kovapohjaisia väyliä, toki joskus kivien raekoko voi olla reilumpaa. Jos ei mitään juovaa erotu niin riski on että kartan metsäautotie on joku pehmeäpintaisempi traktorinura.
Pääseeköhän tosta?
Kun reittikanditaatti näyttää riittävän hyvältä eri väylien valikoiman & vaihtelun ja maisemien osalta niin vielä pitää varmistaa onko se ajettavissa tai vähintään yllätysten tullessa mitkä ovat ratkaisut: tunkkausta vai kiertoreitin valinta. Koska omat reititykset eivät kulje niitä isoimpia sorateitä pitkin niin niissä on lähes järjestään vähintään muutama kysymysmerkki ihmeteltävänä.
Gravelissa yleisimmät haasteet ovat polkupätkät, pienimmät metsäautotiet ja maaseudulla väylät jotka kulkevat talojen pihojen lävitse. Polkupätkiä tulee arvioitua ensisijaisesti suoraan Trailmapin polkuluokituksella jos niitä on alueella tarjolla (vihreä=gravelille useimmin ok, keltainen=fifty-sixty eli joko hidas ajettava tai nopea tunkattava, oranssi=tunkkausta 95% varmuudella gravelille).
Jos tunkkausriski on merkittävä niin ongelmaksi se tulee vasta jos polku on sadan metrin sijaan satoja metrejä. Siperia on myös opettanut että tunkkaus polkua pitkin voittaa aina saman umpimetsässä tehtynä: sopivasti poluttomalla metsäpätkällä kun osuu hirvikärpästen väijytykseen niin lyhyempikin pätkä tiheässä kuusikossa alkaa tuntua kuin otokselta jenkkien hillbilly-kauhuelokuvasta.
Pihan läpiajokysymyksiä tulee mietittyä Trailmapin polkukartan avulla: siellä on paljon merkintöjä poluista (punaiset täplät kartalla polun vieressä) joilla ei saa ajaa syystä tai toisesta: luonnonsuojelualueen rajoitusmääräys tai piha-alueen läpimeno jossa omistaja on kertonut että ei halua pyöräilijöitä pihaan. Toinen katsaus tulee tehtyä Trailmapista Stravan tarkan lämpökartan avulla: jos jotakin väylää on ajettu vähänkään enemmän tai vähintään juostu niin tähän asti vain kerran sellainen väylä on osoittautunut ongelmaksi kun pihalla ollut isäntä opasti avuliaasti takaisin tulosuuntaan. Jos taas yhtään lämpöjälkeä ei löydy niin sitten on parempi olla varasuunnitelma takataskussa ennenkuin reitille lähtee. Tai sitten viilataan reittiä jo ennen lähtöä.
Lämpökartta näyttää siis hyvin myös alueiden suosituimmat väylät. Tosin siitä päätelmien teko ei ole ihan suoraviivaista: asfalttiväylät korostuvat koska maantiefillarit voivat ajaa vain niillä ja isommat soraväylät myös korostuvat koska aika moni gravelisti ajaa niitä koska ne ovat niitä helppoja ja vähäriskisiä reittivalintoja. Jos pienempi väylä on suosittu niin se toisaalta on usein kohtuu luotettava indikaattori siitä että väylä on todettu ansioista suosituksi. Polkujen osalta lämpökartta ei gravelistille kerroa paljoa: moni polku on maastopyöräilyyn erinomaisen suosittu vaikka täysin ajokelvoton gravel-pyörälle.
Toiveiden tynnyristä
Jos olisi se täydellinen gravel-kartta niin mitä siinä sitten vielä olisi?
Väylien pinnan "luokitus" gravelin kannalta olisi hienoa, vaikka ei toki mitenkään välttämätöntä. Mutta jos sopivaan suuntaan menee vaikka kaksi metsäautotietä niin varsinkin myöhemmin syksyllä olisi hienoa että voisi kartalta katsomalla valita sen, missä kivien raekoko ja pohjustus on sellainen että väylä on kovapohjainen ja nopea kosteallakin kelillä. Murphyn laki usein kun auttaa valitsemaan sen toisen, joka on joko savipohjaista helposti vettyvää & upottavaa tai sitten kivien raekoko täyttää saunankiukaan kriteerit ja 40mm:kin gravel-gummeillakin sellaista on ikävää ajella pitempää siivua.
"Googlen Streetview" tyyppiset kuvat joka väylälle ja polulle olisi hemmetin hieno, koska väylien maisemallisuuden & pinnan laadun tulkinta karttamerkinnöistä ja ilmakuvista on aina arvailua. Isommista väylistä toki löytyy kuvia Googlen StreetView:n avulla, käytännössä vaan niitä isompia harvemmin tulee pitkiä siivuja ajettua, satunnaisesti tosin StreetView:llä on löytynyt hienoja pieniä asfalttiteitä. Komootissa on mielenkiintoinen highlights ominaisuus jossa johonkin kartan kohtaan tai vielä osuvammin "segmentille" (tien tai polun pätkä) voi liittää kuvia ja tekstiä. Näitä "highlightseja" vaan löytyy aika hintsusti muualta kuin joiltakin alueilta Helsingin kulmilta.
